Ostoskorisi on tyhjä!
Mies kuulien takana

Minun ja kahvakuulien yhteinen tarina sai alkunsa vajaat parikymmentä vuotta sitten, kun sain ensimmäistä kertaa käsiini kuusitoista kiloiset valurautaiset kuulat. Olin innoissani voimailuvälineistä, jotka näyttivät äärimmäisen yksinkertaisilta, mutta samaan aikaan niillä harjoittelu tuntui hyvin haastavalta.
Pitkään saliharjoittelua tehneenä osasin arvostaa sitä, että minulla oli mukana kulkeva kuntosali koko ajan hyppysissäni. Kahvakuulat korvasivatkin minulle harjoitusvälineinä kuntosalin, koska niiden toiminnallisuus oli jotain mihin ihastuin samantien.

Kahvakuulailu on siis kulkenut mukanani jo pitkän aikaa. Olen kokeillut ja harrastanut useita eri lajeja nuoruusvuosieni aikana ja jumppakuulailu on kulkenut mukana aina, vähintäänkin oheisharjoittelun muodossa eri lajien ohessa. Lajeina olen kokeillut muunmuassa nyrkkeilyä sekä rugbya ja pisimpään olen harrastanut kahvakuulailun lisäksi sisäboulderointia, eli kiipeilyä matalilla korkeuksilla ilman varmistusvälineitä.
Panostaminen laatuun
Vuosien varrella minun on tullut kokeiltua myös monenmoisia kahvakuulia, joista jotkut ovat olleet parempia ja jotkut huonompia kuin toiset. Ajan myötä ja harjoitteluinnon kasvaessa aloin kiinnittämään koko ajan enemmän huomiota myös harjoitteluvälineisiin. Vaikka yksinkertaisuudessaan kahvakuulan voidaan ajatella olevan vain metallinen pallo, jossa on kahva, on sille harjoittelun sujuvuuden kannalta paljon erilaisia vaatimuksia. On useita syitä, miksi päädyin itse käyttämään treeneissäni kilpakahvakuulia.
Vastoin nimeään, kilpakahvakuulat eivät kuulu pelkästään urheilijoille jotka kisaavat lajissa, vaan ne ovat mielestäni ehdottomasti paras vaihtoehto kaikille kahvakuulailijoille, olipa kyseessä aloittelija tai aktiivinen harrastaja.
Kilpakahvakuulat ovat mielestäni ehdottomasti paras vaihtoehto myös harrastuskäyttöön, joten niiden nimi on siinä mielessä harhaanjohtava. Moni pelkää myös kuulan suurta kokoa aivan suotta. Monelle paljastuukin käytön aikana, että kuulan iso koko onkin itseasiassa miellyttävämpi treenatessa. Voit lukea eri kahvakuulien eroista sivustolle kirjottamastani artikkelista.
URHEILULAJIN parissa liikkuminen
Edetäänpä pikakelauksella kesään 2023, jolloin kiireiset ruuhkavuodet palauttivat kahvakuulailun takaisin ykkösharrastuksekseni. Liikunnan määrä oli jäänyt minulta ruuhkavuosien puristuksessa hyvin vähäiseksi, joten säännöllinen kahvakuulailu valikoitui luonnolliseksi välineeksi elämäntapamuutokseeni. Niillä treenaaminen onnistui nimittäin sujuvasti kotioloissa myös osana kiireistä lapsiperhearkea. Aloitinkin pitämään heti harjoitteluni alusta lähtien Instagramin puolella englanninkielistä päiväkirjaa vuoden mittaisesta haasteestani, jossa tavoitteenani oli treenata itseni kuntoon pelkästään kahvakuulia ja kehonpainoharjoittelua hyödyntäen. Olen päivittänyt kyseistä tiliä aktiivisesti siitä lähtien, joten @kimmoliftskettlebells nimimerkin takaa voit helposti katsoa minun kehityskaareni kahvakuulailun merkeissä vuoden -23 kesästä lähtien.

Päätin myös osallistua saman vuoden loppupuolella Suomen Painonnostoliiton järjestämään Kahvakuulaurheilun ohjaajakoulutukseen, jossa opin kilpailunostotekniikat, niitä tukevat perusnostotekniikat sekä voimakestävyyharjoittelun perusteet. Tämä oli minulle ensimmäinen kunnollinen tutustuminen kahvakuulaurheilun maailmaan ja olin samantien myyty.
Tällöin minulle valkeni aivan uusi puoli kahvakuulaharjoittelusta ja miten tärkeää oikeaoppinen tekniikka on niillä harjoitellessa. Siihen asti olin treenannut ns. voima- tai ”hard-style” -kuulailua, jossa tekniikka oli suuripiirteisempää ja liikkeissä käytettiin hyödyksi enemmänkin raakaa voimaa kuin taitoa.
Lajin imaistessa minut mukaansa, minulle tuli ajankohtaiseksi hankkia lisää painoja monipuolistamaan treenejäni. Tässä vaiheessa huomasin kuinka heikko valikoima laadukkaita kilpakahvakuulia oli tarjolla Suomen markkinoilla. Päädyin ostamaan itselleni kuulia usealta eri valmistajalta, mutta kaikissa niissä oli tietyt ominaisuutensa jotka eivät täyttäneet kaikkia kilpailustandardeja, jotka ovat samaan aikaan myös yhtäläisyysmerkki laadukkaalle harjoitusvälineelle.
Mistä Vastus sai alkunsa?
Liikuttuani muutaman kuukauden ajan kahvakuulaurheilun hengessä ja opeteltuani nostojen tekniikkaa, päätin alkaa panostamaan keväällä 2024 harjoitteluun tosissani ja asetin kunnianhimoiseksi tavoitteekseni vuoden 2025 kahvakuulaurheilun SM-kisat.
Tuoreena urheilijana selailin kateellisena ulkomaalaisia kahvakuuliin erikoistuneiden yritysten valikoimia ja mietin, miten minun olisi mahdollista saada laadukkaita harjoitusvälineitä myös tänne pohjolaan. Suomessa tarjonta oli jo pitkään jämähtänyt vanhoihin malleihin, eikä tarjonta ollut päivittynyt nykystandardien mukaiseksi. Tällä tarkoitan onttoja ”Hollow Core” -kuulia, jotka ovat valmistettu Suomen Painonnostoliiton kahvakuulaurheilun kilpailutoiminnan mukaisilla mitoilla. Tämä tarkoittaa mm. 35mm halkaisijalla varustettua otekahvaa ja kahvakuulaurheilun yhden käden liikevalikoiman vaatimukset huomioiden suunniteltua kompaktia ikkuna-aukkoa (pallo-osan ja otekahvan välinen tila).

Päätinkin tarttua härkää sarvista, käynnistin uuden yritystoiminnan ja aloitin tekemään tutkimustyötä miten saada maahantuotua Suomeen kuulamalli, joka ei häviä edes maailmanlaajuisessa vertailuissa kaikkein tasokkaimmille kahvakuulille.
YRITTÄJÄ VAI ONNISTUJA?
Mutta mikä on minun taustani? Nuorena miehenä suorittamieni tradenomin ammattikorkeakouluopintojen ja kaupanalan työuran jälkeen tein kolmikymppisenä päätöksen vaihtaa ammattiani, ja valmistuinkin vuonna 2018 koulutetuksi hierojaksi. Samana vuonna perustin myös yritykseni Hieronta ja Kehonhuolto Rytmin, jossa työskentelen edelleen osa-aikaisesti kolmen muun alan ammattilaisen kanssa. Lisäksi minulla on ollut myös pienimuotoista toimintaa tapahtumatuotantoon ja musiikkipromootioon keskittyvän yritykseni kautta vuodesta 2019 alkaen. Sainkin muutaman vuoden ajan pääasiallisen toimeentuloni koulutettuna hierojana, mutta jatkuvasti kipeytyvä ranteeni ei kuitenkaan mahdollistanut minulle kokopäiväistä hierontatyön tekemistä.
Kahvakuula-projektista muodostuikin minulle nopeasti kokoaikainen työ satunnaisten hierontatöiden rinnalle. Sopivan yhteistyökumppanin löytäminen kahvakuulien valmistamiseen oli runsastöinen osuus, ja kaikki muutkin uuden yritystoiminnan käynnistämiseen vaaditut vaiheet vaativat huolellista paneutumista. Kahvakuulaurheilun vaatimia ominaisuuksia – voimaa, kestävyyttä ja sitkeyttä hyödyntäen olin kuitenkin päättänyt viedä projektini maaliin saakka.

Useita kuukausia vieneiden työvaiheiden jälkeen (mm. brändisuunnittelu, rahoituksen järjestäminen, sopivien yhteistyökumppanien etsiminen, verkkosivuston työstäminen) olin vuoden 2024 loppupuolella siinä pisteessä, että sain julkaistua ensimmäisen version nettisivuistani ja aloitettua tuotteiden ennakkomyynniin. Koska tuotteiden valmistaminen ja rahti Suomeen vei useita kuukausia, asettui toimintani laajemmalle näkyvä virallinen startti vuoden 2025 maaliskuulle. Työpöytäni pursusi kuitenkin tekemättömiä töitä ja valmisteluja sujuvan sekä ammattimaisen toiminnan aloittamiseksi, joten tämä antoi minulle hyvin aikaa paneutua asioiden vaatimiin yksityiskohtiin huolellisesti.
VENI, VIDI, VASTUS
Yritystoimintani käynnistämisen lisäksi valmistauduin samaan aikaan vuoden 2025 SM-kilpailuihin ja pyrin jakamaan aikani niin työn, perheen kuin urheilijaelämän kanssa. Se ei ollut aina helppoa, mutta kiireestä huolimatta sain kuitenkin pidettyä homman kasassa ja kisasuoritukset menivät lopulta oikein hienosti. Klassisen kisat olivat ensimmäisenä helmikuussa, jolloin kilpailin kuntosarjassa 20kg:n kuulilla. Siitä vain neljän viikon päästä oli vuorossa kahvakuulaurheilun puolimaratonin SM-kisat jossa tempasin 16 kiloisella kuulalla puoleen tuntiin 538 kertaa sijoittuen toiseksi.

Seuraavana tavoitteenani on klassisen kahvakuulaurheilun SM-kisat 2026 kymmenen minuuttia kestävine suorituksineen Biathlonissa ja 30min kestävä puolimaratonin tempaus, joten nähtäväksi jää minkä painoisilla kahvakuulilla kisailen silloin. Onneksi ainakin treenivälineeni tulevat olemaan näihin kisoihin valmistautuessa viimeisen päälle kunnossa.
Ja tästä sujuvana siirtymänä takaisin Vastus-kahvakuulaan. Voinkin varauksetta suositella niitä myös kaikille muille kahvakuulailijoille, sillä tämän parempia kuulia ei markkinoilla ole tarjolla. Ne ovat harjoitusvälineitä kahvakuulailijalta kahvakuulailijoille. Ne ovat kanssatreenaajille, jotka haluavat panostaa laatuun ja hankkia elämänsä aikana laadukkaat kahvakuulat vain kerran. Toivon, että minun lisäkseni myös muut saavat Vastuksista paljon iloa omaan harjoitteluunsa tulevaisuudessa, liikuitpa sitten kahvakuulaurheilun, jumppakuulailun, Crossfitin tai minkä tahansa muunkin toiminnallisen treenin merkeissä.
Kuulailemisiin,
Kimmo