Mitä eroa on kahvakuulalla ja kahvakuulalla

Mitä eroa on kahvakuulalla ja kahvakuulalla?
Jaa kahvakuulailun ilosanomaa myös ystävillesi!

Mitä ominaisuuksia kahvakuulalta vaaditaan?

Voit löytää marketeista tai urheilukaupoista niin muovisia kuin vedellä tai hiekallakin täytettäviä kahvakuulia. Lisäksi joissakin kuulissa on esimerkiksi vinyyli- tai kumipäällyste tai kahvan muoto voi olla kolmion mallinen. Se että päädyt ostamaan kuulan urheiluliikkeestä hienojen mainospuheiden kera ei monestikaan takaa vielä sitä, että kuula olisi oikeasti laadukas ja täyttäisi siltä harjoittelun kannalta vaadittuja ominaisuuksia. 

Mitä eroa on kahvakuulalla ja kahvakuulalla?
Tässä näytillä vain pienen pieni osa erilaisista markkinoilla tarjolla olevista kahvakuulista

Jotkut valmistajat ovat lähteneet kikkailemaan jopa kuulan muodolla, mutta nimensä mukaisesti kahvakuulan tulisi olla pyöreä. Esimerkiksi testaamani käsilaukun mallinen ”kahvakuula” teki jopa kipeää muutamia eri liikkeitä sillä kokeillessani. Näin ollen voikin todeta ison osan markkinoilla tarjolla olevista kahvakuulista soveltuvan paremminkin vaikkapa ovistoppareiksi tai verkonpainoiksi järveen itse kahvakuulille ominaisten liikkeiden sijaan.

Välineillä on merkitystä

Valurautaiset (yleensä mustat) kuulat ovat hyvin yleisiä. Näiden kuulien koko muuttuu painon mukaan, joten mitä painavampi kuula, sitä isompi on kuula-osa. Myös kahvan paksuus muuttuu näissä painon kasvun mukana. Tällaisissa kuulissa on joskus ongelmana se, että käsi ei mahdu kunnolla kahvasta läpi ja rannetta ei saa siinä suoraksi. Toinen ongelma voi olla se, että kahvat ovat epätasaisia ja rosoisia tai niissä on huonoja saumoja, mikä rikkoo kämmenten ihon tai aiheuttaa turhia rakkoja. 

Valurautaisia kahvakuulia
Kuvassa 12kg, 16kg, 20kg ja 40kg valurautaiset kuulat. Ne ovat kaikki eri kokoisia ja mallisia.

Osa markkinoilla tarjolla olevista valurautakuulista on päällystetty esimerkiksi neopreenilla. Erilaiset pinnoitteet ovat kuitenkin turhia, eikä niillä ole mitään järkevää funktiota.

Kahvakuulissa olevat pinnoitteet tai niiden saumat eivät tunnu hyvältä kämmenissä ja metallinen päällystetty kuula voi puolestaan hiertää esimerkiksi käsivartta vasten. Ulkoharjoittelua päällysteet eivät tahdo kestää ja kokonaan muoviset kahvakuulat aiheuttavat mm. turhaa kitkaa. Se on tosin muovisten kuulien osalta vain yksi heikkouksista suuremmalta listalta.

Pinnoitetut kahvakuulat
Erilaiset pinnoitteet ovat täysin turhia ja ”käsilaukun”-mallinen kuula soveltuu mielestäni hyvin vaikka ovistoppariksi

Valurautaisia kuulia löytyy myös kolmion mallisella kahvalla joiden tarkoituksena on todennäköisesti se, että molemmat kädet mahtuvat hieman paremmin kahvan sisään. Kahvakuulaharjoittelussa kahva tulisi kuitenkin valita yhden käden liikkeitä silmällä pitäen, koska leveämmästä kahvasta on vain haittaa suurimmassa osassa liikkeitä mitkä tehdään nimenomaan yhdellä kädellä.

Nykyään markkinoilla on myös monenlaisia säädettäviä kahvakuulia, joiden ajatuksena on, että yhdellä kuulalla pystyisi tekemään monipuoliset treenit. Painon säätäminen onnistuu esim. kahvakuulan päällä olevaa säätövipua kontrolloimalla, jolloin painolevyjä poistamalla/lisäämällä on mahdollista säätää treeniin haluttu paino. Näiden kuulien muoto ja koko on kuitenkin yleensä vähintäänkin erikoinen.

KiSAkahvakuulat ja niiden erot

Eri valmistajien kilpakahvakuulissakin on merkittäviä eroja vaikka äkkiseltään kuvittelisi, että kilpailustandardien mukaiseksi mainostettu kuula oikeasti täyttäisi kilpailustandardit. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan suurin osa markkinoilla tarjolla olevista kuulista on kaukana pätevistä harjoitusvälineistä. 

Eri valmistajien kisakuulissa on monenlaisia mittasuhteita mm. kahvan ikkunan aukon ja muodon, kahvan paksuuden ja joskus myös kokonaiskorkeuden tai -leveyden suhteen. Kilpakahvakuulan kokoluokkaan valmistettu pallo-osa joka on värikoodattu, ei tee harjoitusvälineestä vielä kilpailustandardien mukaista. 

Todennäköisesti jälleenmyyjien ajatuksena ei ole kuitenkaan tarkoituksellisesti johtaa asiakkaitaan harhaan, vaan kyse on ainostaan tietämättömyydestä ja siitä, että kahvakuulilla harjoitteluun ei ole perehdytty kunnolla. Näin ollen on sokeasti vain luotettu tehtaan edustajan mainospuheisiin ja valmiiksi saneltuihin mainosteksteihin.

Kisakahvakuulissakin on paljon eroja
Näistä kisakuulista vain Vastus täyttää kilpailulliset standardit. Lisäksi myös treenituntumassa on merkittäviä eroja.

Kisakuulia löytyy nykyään myös säädettävinä malleina. Näiden kuulien fyysiset mitat ovat kuitenkin normaaleja kisastandardeja suuremmat. Näin ollen en lähtisi suosittelemaan näitä kuulia ainakaan harrastajille, jotka hyödyntävät treeneissään paljon kahvakuulaurheilun liikevalikoimaa kuten tempauksia tai rinnallevetoja saatika kilpailevat lajissa.

Mikä mättää?

Kisakuulien ”markettimallien” yleisimpänä ongelma on kahvaosan heikko laatu. Kahvaosa on usein maalattu, jolloin se olisikin hyvä hioa teräksiselle pinnalle asti ennen harjoittelua. Vielä yleisempi ongelma ovat kromilla pinnoitetut kahvat. Ne ovat erittäin liukkaan tuntuisia ja aiheuttavat harjoitellessa käsiin myös paljon kitkaa, joka saa aikaan polttavan tunteen. Tämä aiheuttaa puolestaan käsiin turhia rakkoja. 

Kromattu kahva on huono
Kromattu kahva on huono

Kahvakuulailua aloittaessa rakkoja voi syntyä käsiin tosin jopa kaikkein laadukkaammalla kuulallakin treenatessa koska kyseessä on taitolaji, joka vaatii pitkäaikaista harjoittelua. Mutta en näe missään tapauksessa järkeväksi aloittaa lajiin tutustumista tarkoituksellisesti heikkolaatuisilla välineillä, jotka pahimmillaan tappavat innostuksen harjoitteluun heti alkumetreillä. Mahdollisten rakkojen määrää ei siis kannata ainakaan lisätä valitsemalla kisakuulaa, joka on valmistettu huonoista materiaaleista. Lisäksi kaikki ylimääräiset pinnoitteet joko hankaloittavat tai tekevät magnesiumin tarttumisen kahvaan lähes mahdottomaksi. 

Kahvakuulien mankatut kahvat
Kromattuun kahvaan ei magnesium oikein tahdo tarttua

Useimmissa kisakuulissa pallo-osassa käytetään täyteaineena useasti esimerkiksi hiekkaa, sahanpuruja ja/tai kuulalaakereita, jotka voivat ajan myötä alkaa ”helisemään” tai tiivistyä epätasaisesti, mikä voi muuttaa painon jakautumista kuulan sisällä. Kyseinen ongelma on hyvin tavallinen etenkin kevyempien heikkolaatuisten kisakuulien kohdalla. Vastus-kahvakuulan rakenteena on yksiosainen kokonaan muotista valmistettu kiinteä valettu teräs joka ei helise tai hölsky.

Vastus-kahvakuulia lukuunottamatta useimmat muut markkinoiden kilpakahvakuulat ovat pakattu täyteaineella sopivan painon saavuttamiseksi, mikä tekee niistä myös halvemman valmistaa.

Kahvakuulaharjoittelusta puhuttaessa mielestäni oleellista on myös se, että treeni on soljuvaa ja tehokasta. Säädettävien ”kisakuulien” osalta pallo-osan purkaminen osiin kesken treenin ja painojen säätäminen sarjojen välissä vie kuitenkin yllättävän paljon aikaa, joten säädettävällä kuulalla treenatessa joudut tekemään todennäköisesti erilaisia kompromisseja harjoitteluusi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että joudut valitsemaan kuhunkin treeniin vain liikkeitä jotka soveltuvat säätämällesi painolle tai vaihtoehtoisesti joudut purkamaan ja kasaamaan kuulan usemman kerran treenisi aikana. Siihen ei minuutin tai kahden palautusajat tahdo vielä riittää. Voit myös suosiolla unohtaa sutjakkaiden pyramidisarjojen tekemisen säädettävällä kuulalla harjoitellessasi.

Panosta laatuun

Vastus-kahvakuulan mitat ovat huolellisesti suunnitellut ja sen yksityiskohtiin on kiinnitetty paljon huomiota. Tuloksena on markkinoiden tasapainoisin ja laadukkain kahvakuula. Se on mielestäni ehdottomasti paras vaihtoehto myös harrastuskäyttöön, joten nimenä kisakuula on siinä mielessä hieman harhaanjohtava. Moni pelkää myös kuulan suurta kokoa aivan suotta. Monelle paljastuukin käytöna aikana, että kuulan iso koko onkin itseasiassa miellyttävämpi treenatessa kuin valurautainen ”peruskuula”.

16kg paino voi tulla monessa eri muodossa
16kg:n kahvakuula voi olla monessa eri muodossa

Alla on listattuna muutamia syitä miksi itse suosittelen Vastus-kuulaa kaikille kahvakuulailijoille.

Onttorakenteinen Vastus kahvakuula 28kg
Onttorakenteinen 28kg painava oranssilla värillä ”koodattu” Vastus

Onttorakenteiset Vastus-kahvakuulat ovat laadukkaiden ominaisuuksiensa vuoksi kalliimpia valmistaa kuin kehnot ”marketti-kisakuulat”, mutta laadukkaiden kahvakuulien hankkiminen onkin investointi, joka kirpaisee vain kerran. Vastukset kestävät myös oikein käytettynä sukupolvelta toiselle ja siten ne ovat loppujen lopuksi hyvin edullinen sijoitus hyvinvointisi eteen.

Myös aloittelijan kannattaa panostaa laatuun. Pidemmässä juoksussa sinulle tulee kalliimmaksi ostaa ensin huonoilla ominaisuuksilla varustettu kehno kahvakuula, jonka haluat päivittää myöhemmässä vaiheessa parempaan Vastukseen. Näin myöskään harrastusinto ei pääse lopahtamaan heti alkuunsa huonojen välineiden vuoksi. 

Mitoiltaan Vastus-kisakuula on yhteensopiva mm. Suomen Painnonnostoliiton kahvakuulaurheilun kilpailutoiminnan ja siten International Union of Kettlebell Lifting (IUKL) sekä IKMF (International Kettlebell Marathon Federation) standardien kanssa.

Vastus-kahvakuulat ovat harjoitusvälineitä kahvakuulailijalta kahvakuulailijoille. Ne ovat treenaajalle joka haluaa panostaa laatuun. Toivottavasti minun lisäkseni myös muut saavat Vastuksista paljon iloa omiin treeneihinsä nyt ja tulevaisuudessa.

Kuulailemisiin,
Kimmo

Lisää luettavaa:

LIITY KLUBIIN!

Tilaa uutiskirjeemme niin saat -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi!

Lue meidän tietosuojaseloste saadaksesi lisätietoja. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa sovellukseen...